Aamulla pirteänä pystyyn klo 6 . Suihku, laukun loppuun pakkaaminen ja tallustelu “Hovihallin” pysäkille josta 7.05 Koskilinjojen bussilla nro 19 Oulunsalon lentoasemalle. Olen kuskien mukaan Erkki Pulliaisen lisäksi ainoa kansanedustaja joka käyttää myös lentokenttäbussia. Miksi en käyttäisi. Aikataulu on sopiva ja pysäkille matkaa 300 metriä. Turha tuhlata enempää jos ei ole kiire. Ja kiirehän tulee jos sen itse järjestää. Lue lisää ->
Arkisto: toukokuu 2006
Tisdag den trettionde Maj
tiistaina 30. toukokuuta 2006Viikon alku
maanantaina 29. toukokuuta 2006Olipa todella erikoinen pitkä viikonloppu. Pitkästä aikaa ei tarvinnu olla kieli pitkällä juoksemassa paikasta toiseen. Vietinkin viikonlopun pari iltaa kansankapakoissa tapaamassa sellaisia henkilöitä joita ei ihan joka päivä vastaan tule. No sen verran täytyi antaa eräälle entiselle ammatilleen periksi että kävin kolkuttelemassa jonkun aikaa rumpuja Kiimingin Jäälissä sijaitsevassa kyläkapakassa Bumerangissa. Olen ollut siellä joskus keikalla ja ihmetellyt kuinka rauhallinen meininki vaikka porukka on jonkun verran kumarassa mutta ei tappeluja eikä riitoja. Olen tainnut etääntyä asiasta koska olen asunut Oulun keskustassa 20 vuotta. En siis muista enää että laitakaupungin kapakoissa käy oman kylän väki joka tunnetaan. Niin tuntevat myös portsarit jotka ammattilaisina toteavat tulijoiden kunnon ja mahdolliset agressiot eivätkä päästä rähinöitsijöitä lainkaan sisälle. Lue lisää ->
Helatorstai !
torstaina 25. toukokuuta 2006Eduskunnassa oli pätkäviikko. Tiistaiaamuna aloiteltiin päivä normaalisti lakivaliokunnalla. Sitten palaveerattiin pienemmällä joukolla koska keskiviikkona alkoi hedelmöityshoidon käsittely. Suurin osa valiokunnasta ei hyväksy hoitoja naispareille eikä yksinäisille naisille. Minä olen ollut koko ajan jyrkästi tätä mieltä ja myös kertonut sen julkisesti. Siis hoitoja annettakoon lääketieteellisin perustein ja vain miehen ja naisen muodostamalle parisuhteelle. Ja piste. Näin se tullee myös valiokunnassa menemään. Uskon että kun laki ennen kesälomaa tulee suureen saliin se tulee saamaan hyväksynnän myös siellä kyseisessä muodossa. Ei siis vängätä lain voimalla Suomeen lisää isättömiä lapsia. Jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin. Lue lisää ->
Maanantain muisteloita
maanantaina 22. toukokuuta 2006Perjantai-ilta meni Oulun Hietasaaressa Osuuspankin tarjoaman ruuan ja mukavan seuran kera. Juomaakin oli vaan jätin väliin. Olin autolla. Loppuillan tanssittajana näin ja kuulin pitkästä aikaa aina iloista ja ammattitaitoista Katri-Helenaa. Kävin myös juttelemassa tauolla. Taiteilijan murhe oli lentokenttien nykyiset tiukat turvatarkastukset. Katri sanoi että nykyisin täytyy jo melkein lentoon lähtiessä miettiä alusvaatteetkin koska kentillä joutuu riisumaan mm. bleiserit ja takit ym. Käytäntö on tiukentunut koko maailmassa 9.11.2001 tapahtumien jälkeen. Paluuta entiseen löysempään tarkastukseen tuskin on. Lue lisää ->
Torstain iltapuhde
torstaina 18. toukokuuta 2006Aamu alkoi Sotkamoon suunnitellun suuren Talvivaaran nikkelikaivoksen esittelyllä klo 8. Lakivaliokunta klo 10. Yhdeltätoista sain vieraita Oulusta. Rajakylän kuudesluokkalaiset opettajansa Jaakko Palsolan johtamana kävivät tutustumassa taloon. Ehdin kierrellä heidän kanssaan tunnin kunnes Liikenne- ja viestintävaliokunta alkoi. Eduskunta-avustajani Sirkku Hanhela jatkoi heidän kanssaan. Iltapäivällä olin Kokoomuksen työvaliokunnassa tuuraamassa Lakivaliokunnan Kokoomuksen valiokuntavastaava Petri Saloa. Kyselytunnilla Lipponen myönsi pitkästä aikaa minulle lisäkysymyksen Petrin pääkysymykseen koskien vanginvartijoiden tämänpäiväistä lakkoa. Kysyin kuitenkin omassani sitä koulutetaanko meillä vastaavasti poliiseja varastoon koska tänä vuonna valmistuneista poliiseista 52 on vailla työpaikkaa. Lue lisää ->
Väsynyt mutta…….
tiistaina 16. toukokuuta 2006Sepä on jo tilipäivän jälkeinen tiistai. Tulin aamulla hyvin Silja Serenadissa nukutun yön jälkeen taas päätoimeen eduskuntaan. Vaikka on ollut pois vain viikon, se tuntuu kuin olisi ollut ulkona ikuisuuden. Vaikka kahdeksan päivän Kanadan matka oli lakivaliokunnan työmatka ja vielä kohtuullisen kovalla ohjelmalla varustettu, on aina eduskunnan istuessa matkaamisen jälkeen vähän sellainen olo kuin olisi ollut pahanteossa. Jokainen valiokunta tekee nelivuotiskautena yhden pitemmän matkan. Lakivaliokunnan matkaa Kanadaan alettiin suunnitella jo kaksi vuotta sitten. Lue lisää ->
Matkakuumettako ? (vaihteeksi)
perjantaina 5. toukokuuta 2006Viking Gabriellan risteily oli loistava. Kiitokset ex työkaverilleni Siljan ajoilta, Vikingin nykyinen operatiivinen johtaja Harri Winter erinomaisista järjestelyistä ja avusta. Tukholma näytti aurinkoiset kauniit kasvonsa. Löysin taas kottikärryllisen sisustukseen liittyviä esineitä. Niiden roudaaminen laivaan onnistui hyvin kun kaupan myyjä kantoi kaverina taksiasemalle Vanhassa kaupungissa. Laivalla kaikki toimi moitteettomasti: hytti, ruuat, juomat, palvelu ja esiintyjät. Ainoan miinuksen koin kun saavuttiin Helsingin Katajanokan terminaaliin Vappuaattona klo 10. En hötkyillyt lähtöä laivasta etten joudu ruuhkaan. Lähdin etsimään kärryjä että saan tavarat taksiin. Kävelin laivasta parinsadan metrin putken terminaaliin. Kärryjä ei ole olemassakaan. Pieni vinkki varmasti kaikille laivayhtiöille. Eräiden muiden matkustajien avustuksella sain raahattua romppeet satamaan ja Malminkadulle. Lue lisää ->