Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnassa viime keskiviikkona hyvästelimme jo valmiiksi puheenjohtaja Outi Ojalan joka jättää eduskunnan myötä siis myös valtuuskunnan puheenjohtajuuden. PN:n jäsenten tulee olla kansanedustajia. Hän kuitenkin jatkaa Pohjola-Nordenin puheenjohtajana. Kiitos vuosista Outi. Lue lisää ->
Arkisto: tammikuu 2007
Pohjoismaista yhteistyötä
tiistaina 30. tammikuuta 2007Tiistain työpäivä
tiistaina 23. tammikuuta 2007Lauantain keikka Expressin kanssa Ylivieskan ravintola Vieskassa oli tietysti menestys. Meillä on loistava bändi ja vielä loistavampi laulaja, Junnu Sippola, vaikka itse sanonkin. Mutta kyllä se keikkailu työstä käy. Paikalla oli toinenkin orkesteri “Jytäbändi 76″ ihan sieltä Ylivieskasta. Meidän soitot olivat klo 00.00-00.45. ja 02.00-02.45. Kotona olin hiukan yli seitsemän sunnuntaiaamuna. Siis työstä käy. Lue lisää ->
Viikonlopun viettoa
lauantaina 20. tammikuuta 2007Torstain kyselytunnilla kyseltiin oikeutetusti ministereiltä onko hallituksella keinoja Perloksen tapaisten joukkoirtisanomisten estämiseksi. Mitäpä keinoja niihin on. Kun päätuote valmistetaan Kiinassa niin ei kai sen kuoria kannata tehdä monin verroin kallimmassa maassa kaukana markkinoista. Valtion maksamat tuet on kuitenkin saatava takaisin. Lue lisää ->
Torstain toivot
torstaina 18. tammikuuta 2007Sain ikäväkseni eilen illalla viestin että avustajani makaa kotona kovassa kuumeessa. Pikaista paranemista Sirkku. Tänään käsittelimme taas lakivaliokunnassa uutta luottotietolakia. Saas nähä mitä saadaan aikaan. Eilen kuulimme lakiin myönteisesti suhtautuvat asiantuntijat ja tänään vastenmieliset. Valiokuntaneuvoksen pitäis joskus pyytää samaan istuntoon vastapuolien asiantuntijat niin saatais vähän säpinää yksitoikkoiseen asiantuntijoiden kuulemiseen. Tänään olisi ollut taas myös avustajilla mahdollisuus olla kuulemassa valiokunnan kokousta. Oma avustajani oli ilmoittautunut mutta eipä sairautensa vuoksi ollut läsnä. Paikalla oli yksi avustaja. Minusta se on hyvä lisä että myös avustajat pääsevät näkemään mitä päämiehensä noin neljä tuntia joka päivä (siis kahdessa valiokunnassa) oikein touhuavat. Lue lisää ->
Keskiviikko 17.1.2007
keskiviikkona 17. tammikuuta 2007Luin aamulla lehtiä ihmeissäni. Mihin ollaan oikein menossa ? “Lakupekka”-niminen lakritsipatukka poistetaan markkinoilta ettei se vaan loukkaa ketään. On kuulemma jo loukannu jotain skotlantilaista europarlamentaarikkoa. So what. Antaa loukata. Ensin lasten pelikorteille vaihdettiin nimi ja päähahmo: “Musta Pekka” on nykyisin pelkkä “Pekka”. Aivan ihanat Porvoon Brunbergin “Neekerinsuukot” ovat edelleen olemassa mutta pelkkinä suukkoina. Ja nyt häipyy musta hahmo lakupötköstä. Mitähän siihen tulee tilalle. Eikö nyt pitäs alkaa murehtia tätä loukkamattomuutta laajemminkin. Meidän tulee vaihtaa värien nimet: Musta-sanaa ei voi enää käyttää koska sehän voidaan liittää neekeriin. Samoin perustein aivan mahdottoman loukkaavaa on sanoa punainen. Sillähän tarkoitetaan ilmiselvästi punanahkaa eli intiaania. Keltainen lehdistökin saa tyytyä valjumpaan väriin. Keltaisen mainitseminenhan saattaisi loukata jotain aasialaisen rodun edustajaa. Kaikista pahinta rasismia on käyttää sanaa tumma. Sillä solvataan raviradalla viihtyvää etnistä ainesta. Vaalea olut tulee nimetä värittömäksi ja tumma ??? hmmm no vaikka manniseksi. Tai suuttuuhan se rotu siitäkin. Keksikää parempia värejä ! Lue lisää ->
Työ jatkuu
tiistaina 16. tammikuuta 2007Viime tiistaina lennähdin lomanjälkeisen ensimmäisen eduskuntapäivän jälkeen takaisin Ouluun. Menin illalla kuuntelemaan mitä kepulaisella kollegalla Kyösti Karjulalla oli kerrottavaa aiheesta työllisyys ja verotus. Oulun kaupunginkirjaston Pakkalasalissa oli muutamia kymmeniä kuulijoita. Alustus oli asiallinen ja asiantunteva. Esitin muutaman kommentin. Seuraavana aamuna ponkaisin jo klo 7.30 Medipolikseen jossa alkoi Kalevan isännöimä paneelikeskustelu “Mistä Oululle uutta potkua ?”. Aiheen parissa olivat ammattilaiset: Pertti Huuskonen, Technopolis, Pertti Korhonen, Elektrobit, Lauri Lajunen Oulun Yliopisto sekä Oulun uusi innovaatiojohtaja Heikki Pudas. Herrat antoivat melkoiset madonluvut Oulun tulevaisuudelle. Mikäli nyt ei aleta tekemään eikä vain suunnittelemaan alkaa Oulun oppivuodet ja IT-menestys olla mennyttä kalua. Oulun tulee muuttua suunnittelukaupungista businesskaupungiksi. Odotellaan mitä avauksia asiassa otetaan. Lue lisää ->
Hyvää vuotta 2007 !
torstaina 11. tammikuuta 2007Rakkaat lukijat. En ole niin laiska etten olisi päivittänyt tätä päiväkirjaa sitten joulukuun alun. Päivitin parin tunnin paatoksella viimeisenä työpäivänä 20.12. ennen lomaa. Onnistuin kuitenkin ampumaan kahden tunnin aikaansaannokseni jonnekin tekstien hautausmaalle. Ehkä parempi teille. Lensin samana iltana ystäväni Voitto Pehkosen kotiin Pattayan lähelle Thaimaahan kahdeksi viikoksi. Jo sinne sain viestejä ettei blogini aukea. Lienee ollut jokin tekninen vika. Tämä aukesi viikkojen jälkeen eilen illalla klo 19 kieppeillä. Lue lisää ->