Rakkaat lukijani. Älkää luulko että minusta näin helpolla pääsee. En ole vain voinut kirjoittaa mitään kun en ole saanut kotikonetta auki. Atk-tuki oli vaihtanut salasanan enkä tiennyt sitä. Siinä syytä kerrakseen. Lue lisää ->
Arkisto: maaliskuu 2007
Valtakirjan valtuutus
maanantaina 26. maaliskuuta 2007Uusi mato koukkuun
torstaina 22. maaliskuuta 2007Tiistain peli Lahdessa oli jännittävä. Kärpät voitti neljännen kerran peräkkäin Pelicansin joka näinollen lähti pitkälle kesälomalle. Kärpille tuli yli viikon tauko. Seuraava peli on vasta torstaina 29.3. Vastustajaksi luultavasti Espoon Blues. Tullessamme bussilla Lahdesta Seutulaan, kävivät pelaajat hakemassa pikkukassinsa Ramada-lentokenttähotellista. Hetken odoteltuamme tuli hissistä puhelu että kymmenen kaveria oli jääny sinne. Kai kakkosmaalivahti Jaakko Suomalainen oli ängenny vielä kyytiin vaikka pojat yritti sanoa että ylipainoa tulee. Hissi oli nykähtänyt muutaman sentin ja pysähtynyt siihen. Ulommainen ovi avautui mutta sisempi ei. Siellä olivat. Jätettiin heidät hissiin odottelemaan huoltomiestä apuun ja lähdimme bussilla kentälle. Odotellessamme koneen lähtöä saimme vielä jonkun pelaajan kännykkään suoraa videokuvaa äänen kera hissistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Myös hissihemmot ehtivät puolenyön koneeseen. Lue lisää ->
SUURKIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄJILLENI !
tiistaina 20. maaliskuuta 2007Vaali-illaksi meille kotiin kertyi muutaman kymmenen hengen joukko tukiryhmääni odottelemaan tuloksia. Osasin odotella ennakkoäänten ilmestyttyä etten ole ihan kärjessä. Olin aluksi listalla numerolla 19 kun Oulun läänistä valitaan 18 kansanedustajaa. Ennen yhdeksää meille tuli Kalevan naistoimittaja joka uteli että millä mielellä täällä ollaan. Sanoin että erittäin iloisella mielellä. Hän kysyi että miksi. Vastasin että edellisissä vaaleissa minun nimeäni ei näkynyt missään mediassa kuin kello 22.13. Nyt olen kahinoissa mukana alusta saakka. Lue lisää ->
Vaalipäivä anno domini 2007
sunnuntaina 18. maaliskuuta 2007Iltapäivää Rajalalta. Kävin muuten vielä perjantain paimennuksen jälkeen kuuntelemassa pitkäaikaista ystävääni Topi Sorsakoskea Foxiassa. Topi on erinomainen laulaja ja hyvässä kunnossa. Hänet pelasti alkoholisoitumiselta aikuisena ajettu ajokortti. Nykyään Pekka (Topi on oikeasti Pekka Tammilehto) ajaa keikkansa mersullaaan joten Fernet Branca on jäänyt vähemmälle. Pekan isä, jo edesmennyt Tapio Tammilehto oli samanääninen kuin poikansa. Tammari oli Dannyn kiertueilla bussikuskina useita vuosia. Oltiin niin hyviä kavereita että asuttiin aina samassa hotellihuoneessa. Jossain etelä-Pohjanmaalla kun vedettiin omaa ohjelmistoa saattoi yleisöstä yhtäkkiä lähestyä uhkaava Jussipaitojen joukko. Tulivat lavan reunalle ja löivät puukot pystyyn lavan lattiaan: “Jonsei tuu saatana tankoo niin tuloo puukkoo. Notta.” Huusin takahuoneeseen Tammarille että sun vuoro. Tammari loikkas lavalle ja veti Hopeisen kuun ja saatiin taas olla tunti rauhassa. Lue lisää ->
Viimeistä viedään
lauantaina 17. maaliskuuta 2007On lauantain iltapuoli noin kuuden kupeessa ja hetki aikaa lepuuttaa ennen illan Express-bändini 40-vuotis Juhlagaalaa. Kirjoitan tähan jatkoa hetken kuluttua. Lue lisää ->
Perjantaiaamu kello kolme
perjantaina 16. maaliskuuta 2007Voihan vuohen vehkeet tai kanan villat kuten ystäväni Martti “Huu-Haa” Innanen lausuisi. Olin lähettänyt pääjohtaja Pöntiselle edellisenä yönä viestin että unohtaisi Rotuaarille tulon torstaiaamuna ja keskittyisi hankkimaan jostain pakettiauton “Pahvi-Lylyjen” jakoon ympäri lääniä. Viesti ei ollut tullut hänelle perille. Syytä en tiedä. Se tuli muuten vasta tänään iltapäivällä oltuaan siis jossain 12 tuntia. Lue lisää ->
Torstaihuomenta
torstaina 15. maaliskuuta 2007Helsingin Kaupunginteatteri on mukavasti suunniteltu jo 70-luvulla. Tuoleissa on tilaa ja penkkien välissä mahtuu liikkumaan. Näytelmä oli hetkittäin hauska mutta nukahtelin muutaman kerran. Sirkku piti parempana mennä Järvenpäähän johonkin paneeliin ihmettelemään Niinistöä ja Kääriäistä joten soitin pikahälytyksellä aveciksi entisen oululaisen Hesassa asuvan pitkäaikaisen ystäväni Pirjo Mattilan. Parasta antia teatterikäynnissä oli se että Kalevan päätoimittaja RIsto Uimonen kehui ja ylisti minun kampanjani taivaisiin. Kai se on uskottava kun noin arvostettu lehtimies niin sanoo. Onhan se loppuun asti ajateltu kun en ole esim. kuukauteen liikkunutkaan muissa vaatteissa kuin mitkä näkyy mainonnassa. Täytyyhän tuote tuntea. Sanoin Ristolle että hienoa kun seuraat noin tarkasti ja lisäsin että kampanja vielä piristyy loppua kohti. Hän ihmetteli millä. No nyt sen voin sanoa. Lehtimainokset tulevat olemaan vain suuria, puolikkaita tai kokosivuja ja kohdistettuja vain yhdelle äänestäjäryhmälle ja TV-mainonta alkaa voimallisesti tänään torstaina viikon tauon jälkeen. Nämä kampanjan kohdennukset ja pilkkuasiat olen aina ajatellut ihan itse. Kai minussa on vähän mainosmiehen vikaa. Lue lisää ->
Valtiopäivien päättäjäiset
tiistaina 13. maaliskuuta 2007Kyllähän väsytti kun kello pirahti soimaan kuudelta mutta siihen on viime viikkoina totuttu. Lento oli tottakai myöhässä mutta eipähän ollut kiire mihinkään koska kuljetus Tuomiokirkkoon oli eduskunnasta vasta 11.25. Siellä oltiin sotisovassa koko populaatio. Lue lisää ->
Maanantain magiaa
tiistaina 13. maaliskuuta 2007Heippa lukijani ! Lue lisää ->
Viikko vielä
sunnuntaina 11. maaliskuuta 2007Eilinen lauantai meni kierrellessä oululaisia marketteja. Aloitin kymmeneltä Puolivälinkankaalta ihan muinaisen kotitalon kupeesta. Välivainiolla eräs ystävällinen rouva tuli kysymään olenko saanut Thaimaasta postia. Enpä ole. Niin hänkin ajatteli ja toi siksi postin mukanaan sieltä tullessaan ja ojensi minulle tuoreen “Thaimaan suomalainen”-lehden. Sisällä on kahden sivun juttu “Oululaisten kansainvälinen kansanedustaja Lyly Rajala.” Juttu tehtiin ollessani siellä Joulunajan. Hyvä ja iso juttu. Kiitos Pattayalle Gismolle joka sen asiallisesti kirjoitti. Lue lisää ->