On Juhannuksen ajan sunnuntai-iltapäivä mutta kerrataan hiukan viime viikkoa. Keskiviikkona tutustuimme aamulla perustuslaki- ja lakivaliokunnan porukalla Valtiontalouden tarkastusvirastoon. Lähdettyäni etsimään Annankatu 44 törmäsin toiseen lakivaliokunnan edustajaan Johanna Ojala-Niemelään joka oli samalla asialla. Johdatin meitä harhaan. Kuvittelin numeron olevan jossain Eiran päässä. Loppujen lopuksi se oli ihan eduskunnan vieressä hotelli Presidentin naapuritalossa. Ei ole tullut ajateltua että Annankatu jatkuu myös Kampin ostoskeskuksen jälkeen meille päin. Tiedoksi ettei jatku kauan vaan nykyinen viraston osoite Annankatu 44 muuttuu näinä päivinä osoitteeksi Antinkatu 1. Sitä tietoa tuskin on vielä navigaattoreissakaan. Paikalla oli perustuslakivaliokunnasta vain pj. Kimmo Sasi sekä jäsen Heli Paasio. Meitä lakivaliokunnan sakkia oli enemmän. Sieltä piti luistaa 9.30 alkavaan liikennevaliokuntaan. Sähäkän kokouksen jälkeen suoraan suureen saliin. Siellä äänestettiin nurin kymmeniä lisätalousarvion alotteita sekä myös 2008-2011 kehyksiin esitettyjä muutoksia. Äänestysnappuloita paineltiin lähes kaksi tuntia. Olin varannut lennon Ouluun 14.20 mutta toisin kävi. Lue lisää ->
Arkisto: kesäkuu 2007
Kohti korkeuksia
sunnuntaina 24. kesäkuuta 2007Kevätkauden viimeiset
tiistaina 19. kesäkuuta 2007Keikka viime torstaina meni hyvin kuten Expressin rutinoituneet mutta innostuneet soitot yleensäkin. Me oikeasti tykätään soittaa toistemme kanssa. Ja kun keikkoja on tarpeeksi harvassa niin ei ehdi leipääntyä. Siitä ei tule työtä. Nyt tosin oli oikein keikkasuma. Kahden viikon aikana kolme keikkaa. Joskus yhtä monta on vuodessa. Nopea nukahtaminen ja ehdin nähdä Nukku-Mattia ihan useita tunteja kunnes perjantaiaamuksi kuuden koneella takaisin työmaalle. Lue lisää ->
Tiluksia ja tilaisuuksia
torstaina 14. kesäkuuta 2007Hallituspuolueiden illanvietto pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa oli leppoisa ja hauska tilaisuus. Vasta seuraavana päivänä kuulin lehdistössä suuren suosion saaneesta vessapaperin heittelykisasta. Itse en moista edes nähnyt. Lue lisää ->
Kesä tuli kaupunkiin
tiistaina 5. kesäkuuta 2007Viikko on taas vierähtänyt ehtimättä muistaa teitä rakkaat lukijani. Viime tiistaina pidin oman puheenvuoroni hallituksen kehyksistä käydyssä keskustelussa. Kysyin ennen puhettani liikenneministeri Anu Vehviläiseltä, milloin hallitusohjelmassa mainittu liikennepoliittinen selonteko annetaan eduskunnalle. Kuulemma ensi vuoden alkupuolella. Vasta sen perusteella laaditaan pitkäntähtäimen suunnitelmat liikenneväylien investointeihin ja tulevaisuuteen. Niinpä puheessani en ollut äärettömän kriittinen hallitusta kohtaan mutta annoin ohjeita kyseistä selontekoa laativalle työryhmälle jota ei ole vielä nimettykään. Kerroin esimerkkejä Oulu-Seinäjoki radan korjauksesta aiheutuvista vaikeuksista pohjoisen elinkeinoille jne. Siinä sitä on miettimistä kerrakseen jos rata katkaistaan jopa kahdeksaksi vuodeksi osittain ja tavaraliikenne siirretään kumipyörille rasittamaan jo ennestään tosi huonoa tiestöä. Lue lisää ->