On aurinkoinen sunnuntaipäivä. Käväisin torilla kahvilla kun näin parvekkeeltani siellä istuskelevia tuttuja. Otsikolla en tarkoita eilisiä Euroviisuja. Lordin voiton aikoihin kaksi vuotta sitten otsikko olisi ollut oikea. Nyt kun Suomi palasi perinteiseen ollen finaalin 22. eli neljänneksi viimeinen, palattiin vain normaaliin päiväjärjestykseen. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner, jonka kanssa muuten kahlasimme läpi neliviikkoisen valtakunnallisen maanpuolustukurssin muutama vuosi sitten, sanoi torstai-illan tapaamisessa, että jos Suomi voittaa kisat ja saa siis järjestettäväkseen ensi vuoden kilpailut, ei Yle tarvitse euroakaan apua tai lainaa, vaan voi toimia omillaan. Niin hyvin on toimintojen järkevöittäminen parantanut taloutta. Väkeä on noin 700 vähemmän kuin saneerauksen alussa, mutta heistäkin vain aivan muutama on jouduttu irtisanomaan. Lähes kaikki vähennykset ovat tapahtuneet muilla järjestelyillä. Lue lisää ->
Arkisto: toukokuu 2008
On aikoihin eletty !
sunnuntaina 25. toukokuuta 2008Onnellinen mies
torstaina 22. toukokuuta 2008Olen asunut jo 18 vuotta samassa talossa vuokralla keskellä Oulua. Asun kerrostalon ylimmässä eli kolmannessa kerroksessa, tai tavallaan myös neljännessä. Talon harjakatto on hyödynnetty rakentamalla asuntoon neljäs kerros. Oikeasti se ei ole oikea kerros koska se on vain 160 cm korkea. Sitä ei siis lasketa neliöihin, ainoastaan kuutioihin. Lue lisää ->
Vaput, äitienpäivät ja helluntain heilahdukset
keskiviikkona 21. toukokuuta 2008Kerron hiukan menneitä kuten tapanani on. Vappuaatto meni tapani mukaan rauhallisesti. Kävin kuulemassa Rotuaarilla Keskustan mitäänsanomattomat puheet hyvin pienelle kuulijakunnalle. Kuuden kupeessa illalla kävin vielä samassa paikassa kuuntelemassa oululaisten kuorojen erinomaisen ilmaiskonsertin kaikelle kansalle. Kaikki kansa olikin paikalla. Oulu on siis kulttuurikaupunki koska tapahtuma veti kymmenkertaisen määrän väkeä kuin Kepun puheet. Ilta kiltisti kotona television ääressä. Hairahduin niin paljon että join ruuan kanssa yhden oluen. Synnillistä elämää. Lue lisää ->