Nimittäin kesäkuun viimeistä päivää. Kävin aamulla klo 8 pitämässä viimeisen virallisen kokouksen ennen elokuuta. Vedin tunnin kokouksen Oulun Pysäköinti Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Lue lisää ->
Arkisto: kesäkuu 2008
Viimeistä viedään
maanantaina 30. kesäkuuta 2008Jussia kaikille !
perjantaina 20. kesäkuuta 2008Julkisuudessa on kerrottu eduskunnan toimista kaikkea muuta kuin sitä, mitä siellä on tehty. Näinhän se on kaikissa asioissa, että muutaman hölmöily syyllistää kaikki samassa työpaikassa olijat. Tällä Juhannusviikolla oli käsittelyssä uusi vaalirahoituslaki. Sanoin omassa puheenvuorossani, että tämä on täysin turha laki. Edellinen on ollut voimassa jo kahdeksan vuotta, eikä ainakaan minulla ole koskaan ole ollut tulkintavaikeuksia. Laissa sanotaan selkeästi, että kaikki yli 1700 euron avustukset tulee eritellä. Ymmärtää kai tämän ala-asteen oppilaskin ? Ainakin minä olen ymmärtänyt kaikissa vaaleissa tämän lain voimaantulon jälkeen ilmoittaa kaikki vaaleihin käyttämäni rahat sekä eritellä nimellä yli 1700 euron rahat, joita ei kohdallani ole ollut koskaan muualta, kuin Oulun Nordea-pankista, viimeksi 2007 eduskuntavaaleissa 35.000 euroa ja kohtuullisella korolla. Lue lisää ->
Voihan vuohen vehkeet
keskiviikkona 11. kesäkuuta 2008Tänä aamuna keskiviikkona 11.6.2008 minulla oli lakivaliokunnassa apea tunnelma. Olemme käsitelleet siellä jo kuukausia hallituksen esitystä sakkojen muuntorangaistuksen poistamisesta. Olen vastustanut lakia alusta lähtien. Se ei tietenkään olisi soveliasta koska lakiehdotus on hallituksen yksimielinen esitys. Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä, että se on lipsahtanut läpi vahingossa Kokoomuksen ja Keskustan huomaamatta. Lue lisää ->
Menneen viikon muisteloita
maanantaina 2. kesäkuuta 2008Viikko sitten sunnuntaina töllötin eka kerran kotona maksullisen MTV MAXin välityksellä Formulakisoja. Hyvin toimi, sekä kisa, että TV. Lue lisää ->