Arkisto: elokuu 2008

Rekkarallia ja kokouksia

sunnuntaina 24. elokuuta 2008

Kas kehveliä. Siitä on vilahtanut jo taas päivää vaille kaksi viikkoa kun kirjoittelin viimeksi. Parissa viikossa on tapahtunut monenlaista.
Lue lisää ->

Messut ja muuta mukavaa

maanantaina 11. elokuuta 2008

Kirjoitin aiemmin blogiini mainoslauseen messuliitteen pääkirjoituksesta. Liitän sen tähän alkuun kuten se julkaistiin Oulun 19. Suurmessujen aikana jaossa olleessa Kalevan messuliitteessä. Heitin kyseisessä mainoslauseessa että kirjoitukseni kannattaa lukea koska siitä selviää miksi Helena Säkkisen pitäisi ennemminkin makoilla meillä, kuin Harkimolla. Näin se menee:
Lue lisää ->

Elokuu alkoi Aavasaksalla ja Luulajassa

tiistaina 5. elokuuta 2008

Viime keskiviikkona ajoin Oulusta Aavasaksalle. Perillä odotti yrittäjäystäväni Jouko Kinnunen. Majoituin hänen veljensä Mikon isännöimän lomakylän mukavaan kaksikerroksiseen mökkiin. Mikon viehättävä Jaana-vaimo on tuttu ravintolatyöntekijä Oulusta. Palvelu oli niin hyvää että olin siellä kaksi päivää ja kaksi yötä perjantaihin saakka.
Lue lisää ->