Kesäkuun 25. päivä torstai. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin Haaparannan kaupungintalolle. Siellä meitä jo odotti saavutuksiltaan merkittävä mies, Ikean perustaja Ingvar Kamprad. Hän on hyväntuulinen 81-vuotias vireä mies joka kättelyn lisäksi halaa kaikki tapaamansa ihmiset, miehet ja naiset. Hän on asunut jo 32 vuotta Sveitsissä, ajaa 40 vuotta vanhalla Volvolla ja on muutenkin tarkka rahoistaan. Vaimonsa mukaan Ingvar on haaveillut jo useita vuosia uudesta Skodasta mutta tuskin kuulemma raaskii sitä koskaan ostaa.
Ikealla on toimintaa 36 maassa, yhteensä 296 myymälää joista eniten (44) Saksassa ja toiseksi eniten (36) USAssa. Suomeen hän kertoi suhtautuvansa varauksella. Tampereen alue olisi kiinnostava mutta Suomi kokonaisuudessaan ei koska tämä on hänen mukaansa kaikista vaikein kaavoitusmääräyksiltään ja yleensäkin byrokratialta. Siitä saimme, EU:n mallioppilaat.
Hän kertoi kiertävänsä edelleen 25-30 Ikeaa vuosittain ja menee aina kauppaan jo aamulla aikaisin viiden kuuden kieppeillä. Ketäpä hän silloin tapaa ? Kyseisen Ikean kuorma-autonkuljettajia. Hän kyselee heidän murheitaan ja panee asioita mieleen. Johtokunnan jäsenet kuulemma joskus nuhtelevat Ingvaria siitä että tämä viettää liikaa aikaa työntekijöiden parissa. Hän vastaa että “työntekijöiltä olen kaiken oppinut, teiltä en juuri mitään”. Koska hän pitää huolta työntekijöistään ei ole siis myöskään soveliasta että “minä istuisin lentomatkoilla business-luokassa ja muut turistiluokassa. En ole koskaan nähnyt millainen on businessluokka. Nyt tässä iässä alkaa tosin pitkillä lentomatkoilla tuntua jaloissa turistiluokan pieni jalkatila mutta en aio antaa periksi”. Kun hän lähtee Sveitsistä Moskovan Ikeaan niin Venäjän rajalle asti ei kuulemma pääse halvemmalla kuin junan toisessa luokassa mutta Venäjän puolella on onneksi tarjolla halvempikin vaihtoehto, junan kolmas luokka. Erikoinen, ystävällinen miljardööri.
Ikealla on myös maailmalla erilaisia sosiaalisia projekteja meneillään koko ajan. Kun Ingvar oli keväällä käymässä Intiassa Mumbain Ikeassa hänet juoksi kadulla päivällä kiinni joku valkoinen mies. Hän oli ruotsalainen lääkäri joka tuli kiittämään Ingvaria niistä kolmesta miljoonasta. Ingvar ihmetteli mistä kolmesta miljoonasta. Ikea oli kuulemma lahjoittanut nuo rahat kolmelle ruotsalaiselle lääkärille jotta nämä menisivät Intiaan opettamaan sikäläisiä lääkäreitä jotta Intian lapset voisivat paremmin. Tällä hetkellä Ikean rahoilla rokotetaan kolme miljoonaa intialaista lasta. Kun ruotsalaiset kansanedustajat ihmettelivät miksi he eivät tiedä moisista Ikean projekteista mitään, Ingvar vastasi että emme tee näistä koskaan lehdistötiedotetta vaan tiedotamme ainoastaan omalle henkilökunnallemme että he tietävät mitä teemme.
Saimme myös kysellä Kampradin kuulumisia. Minä kerroin tulevani Oulusta, noin 130 km Torniosta etelään. Suunnilleen saman verran etelään sijaitsee pieni Kärsämäen kunta. Siellä ainoa teollinen työnantaja oli vuosikaudet suuri huonekalutehdas Incap Furniture. Tehdas jouduttiin sulkemaan viime vuonna kun sen ainoa asiakas Ikea lopetti ostot kokonaan. Kamprad vastasi surullisena: “Miksi te haluatte kysymyksellänne astua jo ennestään kipeille varpailleni.” Hän sanoi tuntevansa Incapin tilanteen tarkasti vaikka sen tuotanto Ikean tuotteista on vain alle 0,1%. Kärsämäelle tehtaan lopetus on kuitenkin iso asia. Hän kertoi että Ikean tehtävä on toimittaa ihmisille kohtuuhintaisia kalusteita ja Incap ei pysynyt enää hintakilpailussa mukana. Jos yhtään lohduttaa niin myös Ruotsissa on jouduttu tänä vuonna lopettamaan yksi tehdas samasta syystä. Kun otin saamaani kirjaan nimmaria tilaisuuden jälkeen ja pyysin anteeksi ankaraa kysymystäni hän sanoi päinvastoin arvostavansa sitä ja aikoi ottaa asian puheeksi jotta Incapin kanssa taas päästäisiin asiakassuhteeseen. Soitin lounastauolla asiasta Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkaselle. Hän vahvisti että Kamprad todella tuntee tilanteen. Kärsämäellä on muistaakseni “Kirppari-Kalleksi” kutsuttu vanhempi mies joka on asunut aiemmin pitkään Ruotsissa. Hän käy kirjeenvaihtoa Ingvar Kampradin kanssa. Kamprad on tunnettu myös siitä että hän vastaa kaikkiin kirjeisiin.
Jatketaanko huomenna ? Lyllerö