Lyly Rajalan verkkoblogi

Joka torstai TV-1:ssä suorana näytettävä kyselytunti on erikoinen näytelmä jonka käsikirjoitusta harva kansalainen tuntee. Siitä ei oikein tiedä onko se komediaa, tragediaa, tragikomediaa vai niitä kaikkia. Kyselytunnin päällimmäinen tarkoitus on että opposition edustajat kysyvät suullisia kysymyksiä hallituksen ministereiltä.

Kaikki kahdeksan eduskuntaryhmää sopivat ennen kyselytuntia pitämissään ryhmäkokouksissa ykköskysymyksensä sekä edustajan kuka sen kysyy ja kertovat nimet puhemiehelle. Hän antaa yleensä ensimmäisen kysymyksen suurimmalle oppositiopuolueelle, tällä hetkellä SDP. Sitten sama kysyjä saa yleensä myös lisäkysymyksen. Samalla kaikki muutkin edustajat voivat pyytää lisäkysymystä painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan. Puhemies antaa lisäkysymykset täysin mielivaltaisessa järjestyksessä. Hän on diktaattori jonka valinnoista ei voi valittaa.

Salissa istuu yhteensä 126 meitä hallituspuolueiden edustajaa. Olen pitänyt kirjaa kysyjistä viime vuoden syyskauden alusta saakka, siis yli vuoden. Puhemies on antanut lisäkysymyksen enintään kahdeksalle hallituspuolueen kansanedustajalle yhdellä kyselytunnilla, yleensä vain kolmelle- neljälle.

Sijaintini salissa aktivoi kansalaisia lähettämään kitkeriä tekstiviestejä kesken tunnin. Vieressäni istuva oppositiopuolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen saa kysymyksen joka torstai jos haluaa. Yleensä haluaa. Samalla kun hänen kutrinsa heilahtavat ja hän pomppaa pystyyn esittämään kysymystään myös TV-kamerat kääntyvät häneen. Samassa kuvassa näyn tietysti minäkin. Heti tämän aikana alkavat tekstarit lentää kännykkääni: “Mikset koskaan kysy mitään ? Kysymyksen saa kun älyää pyytää. Minä tiedän.” Asia ei ole näin.

Viime kaudella jouduin odottelemaan kysymystäni kaksi vuotta. Nytkin on mennyt vuosi edellisestä. Juttelin tässä kerran eduskunnan kuppilassa ystäväni Ilkka Kanervan kanssa ja valittelin epäedullista istumapaikkaani. Aina positiivinen Ike naurahti ja sanoi: “Ole onnellinen, sillä ilman nykyistä paikkaasi et näkyisi televisiossa lainkaan”. Ajattelen siis positiivisesti, enkä valita.

Myös täysistuntojen isojen asioiden puheenvuoropyynnöt on erikoinen episodi. Ne jonotetaan eduskunnan kansliasta kolme tuntia ennen täysistuntoa. Olin kerran taas aktiivinen ja lensin tiistaina hyvin aikaisin Oulusta. Syöksyin jonottamaan klo 14 alkavan täysistunnon puheenvuoroani aamulla klo 8. Jonossa ollaan lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukankaan huoneessa. Puheenvuoropyynnöt siis “laukesivat” vasta klo 11, kolme tuntia ennen istuntoa. Sinä aamuna listan ensimmäinen oli Markus Mustajärvi Kemijärveltä (vas) joka oli tullut jonoon aamuviideltä. Kakkosena oli Merja Kyllönen Suomussalmelta (vas) joka oli tullut kuudelta. Kolmosena puheenvuoropyyntöä jonotti Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen Liedosta Turun kupeesta. Hän oli tullut “vasta” seitsemän kieppeillä. Minä siis könysin koppiin klo 8 ja nelospaikalle. Jonotus tarkoittaa että kansliassa täytyy istua tauotta yhteentoista saakka. Noin klo 10 Markus, istuttuaan viisi tuntia, ilmoitti menevänsä vessaan. Jo laajaksi levinneestä jonottajajoukosta kuului välittömästi: “Mene vain mutta nimesi poistuu listalta”. Markus pidätteli vielä tunnin.

Viittä vaille yksitoista jonoon tuli Erkki Pulliainen ja kirjasi nimensä listalle numerolla 38. Sanoin Erkille että nyt taisit löytää voittajasi, Markus tuli jo aamuviideltä. Erkki vastasi siihen: “Mitä vielä. Muistan kun parikymmentä vuotta sitten tulin kerran jonoon aamuneljältä ja löysin tuosta oven pielestä nukkuvan Urpo Leppäsen. Hän oli tullut makuupussinsa kanssa jo illalla.

Tämä artikkeli on kirjoitettu torstaina 19. marraskuuta 2009 klo 18:54 ja sen aiheena on . Voit seurata tähän merkintään tulevia kommentteja tilaamalla RSS 2.0-syötteen. Voit hypätä artikkelin loppuun ja jättää vastauksen. Paluuviitteiden tekeminen ei ole tällä hetkellä sallittua.